Riittävä rahoitus tärkeille palveluille

Hyvinvointialueuudistuksen myötä sosiaali- ja terveyspalveluiden järjestämisvastuu on ollut kahden vuoden ajan 21 hyvinvointialueella. Yksi näistä on Vantaan ja Keravan hyvinvointialue. Uudistuksen tavoitteena oli turvata ammattitaitoisen henkilöstön saatavuus, kaventaa hyvinvointi- ja terveyseroja sekä sujuvoittaa hoitoon pääsyä luukulta toiselle pompottelun sijaan. Kivuttomasti uudistus ei ole toteutunut, mutta harvoinpa näin suuret uudistukset helppoja ovatkaan. Suurin uudistukseen liittyvä ongelmaJatka lukemista ”Riittävä rahoitus tärkeille palveluille”

Asiakasmaksujen korotukset ovat vastuutonta politiikkaa

Vuoden viimeisessä aluevaltuuston kokouksessa 9. joulukuuta päätettiin vuoden 2025 talousarviosta. Kuten Vantaan Sanomat uutisoi viime viikolla, päätettiin asiakasmaksuja korottaa jälleen ensi vuodesta alkaen. Vasemmistoliiton aluevaltuustoryhmä teki esityksen asiakasmaksujen korotuksia vastaan. Valitettavasti hävisimme äänestyksen äänin 58–11. Suurin osa palveluiden hinnoista nousi lain sallimaan maksimiin. Puolueiden välisissä neuvotteluissa päätettiin pitää muutamien maksujen hinnat ehdotettua alhaisempina, kuten terveyskeskusmaksutJatka lukemista ”Asiakasmaksujen korotukset ovat vastuutonta politiikkaa”

Ryhmäpuhe: Vantaan ja Keravan hyvinvointialueen budjetti 2025

Vantaan ja Keravan hyvinvointialueella on ollut nyt kahden vuoden ajan järjestämisvastuu sosiaali- ja terveyspalveluista sekä pelastustoimesta. Tiedämme kaikki, että uudistusta kaivattiin kipeästi, sillä kunnat alibudjetoivat palveluita säännöllisesti, mikä näkyy yhä alijäämässämme. Kivuttomasti uudistus ei ole toteutunut ja harvoinpa näin suuret uudistukset helppoja ovatkaan. Oikeistopuolueet mielellään huutelevat uudistuksen epäonnistumisesta ja syyttävät siitä edellistä hallitusta, mutta eivätJatka lukemista ”Ryhmäpuhe: Vantaan ja Keravan hyvinvointialueen budjetti 2025”

Ryhmäpuhe: Vantaa ja Kervan hyvinvointialueen uudistusohjelmasta

Hyvinvointialueuudistuksen tavoitteena on kaventaa terveys- ja hyvinvointieroja ja tuottaa asukkaille laadukkaita ja oikea-aikaisia palveluita sekä parantaa henkilöstön saatavuutta. Kuitenkin oikeistohallituksen säästövaatimukset jo valmiiksi talousvaikeuksissa kamppaileville hyvinvoinitalueille uhkaavat romuttaa alkuperäisen tavoitteen toteutumisen. Me Vantaan ja Keravan hyvinvointialueella olemme kuitenkin ottaneet erilaisen tulokulman asiaan. Kiitos erityisesti hyvinvointialuejohtajalle siitä, että olemme tehneet hyvinvointialueena vastarintaa hallituksen kohtuuttomille leikkausvaatimuksille. HoidonJatka lukemista ”Ryhmäpuhe: Vantaa ja Kervan hyvinvointialueen uudistusohjelmasta”

Aloite: Selviämishoitoyksikkö osaksi päihdepalveluita

Aluevaltuuston kokouksessa käsiteltiin minun ja Ulla-Maija Kopran (sd.) aloite selviämishoitoyksikön perustamisesta Vantaan ja Keravan hyvinvointialueelle. Selviämishoitoyksikössä hoidetaan terveydenhuollon ammattilaisten valvonnassa vahvasti päihtyneitä henkilöitä, joiden psyykkinen ja fyysinen tila edellyttää arviointia ja seurantaa. On valitettavan tiedossa, että usein vahvasti päihtyneitä henkilöitä viedään putkaan ja putkakuolemia tapahtuu Suomessa. Poliisin tai muiden viranomaisten toimesta putkaan päätyneet henkilöt sairastavatJatka lukemista ”Aloite: Selviämishoitoyksikkö osaksi päihdepalveluita”

Nuorten väkivallanteot ovat merkki pahoinvoinnista

Nuorten kokema pahoinvointi ja väkivaltaoireilu on ollut huolen aiheena ja meidän päättäjien onkin syytä nostaa asia yhteiskunnalliseen keskusteluun. Meidän on pystyttävä keskustelemaan asiasta eettisesti ja vältettävä nuorten ja eri vähemmistöjen leimaamisesta ja tehdä aidosti toimia nuorten hyvinvoinnin parantamiseksi. Kouluterveyskyselyissä ilmenee, että tytöt kokevat yhä huomattavan paljon seksuaalista ahdistelua koulussa. Lisäksi tyttöjen kokema ahdistuneisuus on kasvanutJatka lukemista ”Nuorten väkivallanteot ovat merkki pahoinvoinnista”

Kiitos äänestäjille!

Ensikertalaisena eduskuntavaaleissa 1708 ihmisen luottamus on äärimmäisen hieno. Olen tosi kiitollinen ja otettu. Kiitos jokaiselle mua äänestäneille ja kiitos kaikille mua tukeneille ja kampanjaan osallistuneille. Neljän vuoden päästä lähdetään uudelleen ja vielä isommin. Vasemmistoliiton kannatukseen ei voi olla tyytyväinen. Seuraavat neljä vuotta tulee olemaan vaikeita aikoja kun oikeiston epäoikeudenmukainen leikkauskone käynnistyy. Huolestuttaa miten käy yhteiskunnassaJatka lukemista ”Kiitos äänestäjille!”

Kaupunginvaltuuston 2023 talousarvio

Vantaan vuoden 2023 budjetti sisältää monia hyviä päätöksiä kuten panostuksia kouluruokaan ja koulutukseen sekä henkilöstön hyvinvointiin. Alla puheeni kaupunginvaltuuston 2022 talousarviokokouksessa: Vantaan kouluruoan laadusta on uutisoitu paljon viime vuosina ja nuoret ovat kertoneet olevansa tyytymättömiä kouluruoan laatuun. Ihan syystäkin, sillä Vantaa on budjetoinut jo vuosien ajan kouluruokaan vähiten koko Suomen kunnista ja halvalla hinnalla onJatka lukemista ”Kaupunginvaltuuston 2023 talousarvio”

Ehdolla ammattiliitto JHL:n liittovaaleissa

Olen ensimmäistä kertaa ehdolla JHL:n vaaleissa Etelä-Suomen vaalipiirin listalta. Vaaleissa valitaan JHL:lle edustajisto, joka käyttää ylintä päätösvaltaa. JHL:n edustajistoon valitaan näissä vaaleissa ympäri Suomen yhteensä 120 jäsentä. Olen ehdolla, koska haluan olla mukana parantamassa työntekijöiden asemaa ja edistää työelämän oikeudenmukaisuutta. Haluan myös, että JHL on entistä vahvempi yhteiskunnallinen toimija ja tekee oman osansa ilmastonmuutoksen torjunnassa.Jatka lukemista ”Ehdolla ammattiliitto JHL:n liittovaaleissa”

Aloite vaatii Vantaata muuttamaan nimikkeet sukupuolineutraaleiksi

Jätettiin yhdessä vihreiden kaupunginvaltuutetun Eve Römön kanssa aloite nimikkeiden neutralisoimisesta Vantaan kaupunginvaltuuston kokouksessa. Aloitteen allekirjoitti lisäksemme 18 muuta valtuutettua ja näin etenee kaupunginhallituksen valmisteluun. Vasemmistoliitto jo strategiatyössä esitti, että nimikkeet muutettaisiin sukupuolineutraaleiksi. Tämän lisäksi Vasemmistoliitto esitti talousarvioneuvotteluissa, että vieraskielinen-sana muutettaisiin muunkielinen muotoon. Kotimaisten Kielten tutkimuskeskuksen mukaan vieraskielinen-sana on käytettävä harkiten, koska se on erottava jaJatka lukemista ”Aloite vaatii Vantaata muuttamaan nimikkeet sukupuolineutraaleiksi”