Ryhmäpuhe: Vantaa ja Kervan hyvinvointialueen uudistusohjelmasta

Hyvinvointialueuudistuksen tavoitteena on kaventaa terveys- ja hyvinvointieroja ja tuottaa asukkaille laadukkaita ja oikea-aikaisia palveluita sekä parantaa henkilöstön saatavuutta. Kuitenkin oikeistohallituksen säästövaatimukset jo valmiiksi talousvaikeuksissa kamppaileville hyvinvoinitalueille uhkaavat romuttaa alkuperäisen tavoitteen toteutumisen.

Me Vantaan ja Keravan hyvinvointialueella olemme kuitenkin ottaneet erilaisen tulokulman asiaan. Kiitos erityisesti hyvinvointialuejohtajalle siitä, että olemme tehneet hyvinvointialueena vastarintaa hallituksen kohtuuttomille leikkausvaatimuksille. Hoidon saaminen, silloin kun tarvitsee, on perusoikeus, johon ei pidä kajota. 

Synkkien leikkauslistojen sijaan pyrimme hyvinvointialueellamme uudistusohjelman kautta siirtämään palveluiden painopistettä ennaltaehkäiseviin sekä perusterveydenhuollon palveluihin kalliimman erikoissairaanhoidon sijasta. 

Me vasemmistoliitossa olemme aina liputtaneet ennaltaehkäisevien palveluiden puolesta, sillä korjaavat palvelut maksavat inhimillisesti sekä taloudellisesti moninkertaisen määrän. On kuitenkin muistettava, että ihmisten hyvinvointiin investoiminen vaatii alkuun resurssien siirtämistä näihin palveluihin ennen kuin se alkaa tuottaa säästöjä. 

Vasemmistoliiton pitkäaikaisena tavoitteena on ollut myös vähentää ihmisten hyvinvoinnilla häpeällisesti voittoa tavoittelevien pörssiyritysten käyttöä ja tuottaa palvelut omana työnä. On hienoa nähdä, että uudistusohjelmassa yhtenä tavoitteena on vähentää jokaisen toimialan kohdalta ostopalvelujen käyttöä ja lisätä hyvinvointialueen omaa palvelutarjontaa. 

Tavoitteen kautta voimme merkittävästi kääntää lukemia toiseen suuntaan, kun tällä hetkellä käytämme rahaa ostopalveluihin eniten koko maassa. 

Arvoisa puheenjohtaja, hyvät kollegat

Kotihoito, päihde- ja mielenterveys-, sekä muut avohoidon palvelut ovat äärimmäisen tärkeitä palveluita ja niiden tarkoituksena on tukea ihmisen itsenäistä ja hyvinvoivaa elämää laitosten ulkopuolella. On vaarana, että jos näistä palveluista aletaan säästää, palvelut eivät toimi riittävän hyvin ja jäljelle jää, pahimmassa tapauksessa, ihmisen heitteillejättö.

Palveluiden keventäminen ei saa tarkoittaa sitä, että esimerkiksi ympärivuorokautista hoivaa tarvitseva ikäihminen on edelleen kotihoidon asiakkaana. Tai että henkilö, joka tarvitsee pitkäaikaista ja intensiivistä mielenterveys- tai päihdehoitoa, jätetään avopuolelle säästöjen vuoksi. 

Me vasemmistoliiton aluevaltuustoryhmässä olemme huolissamme uudistusohjelman vuosittaisesta kahden prosentin tuottavuustavoitteesta ja vaadimme jo joulukuussa, että tuottavuustavoitteesta on voitava joustaa, mikäli se uhkaa palveluiden laatua ja saatavuutta. Valitettavasti olemme edelleen yksin tämän huolen kanssa. 

Kannatamme ehdottomasti palveluiden kehittämistä ja uudistamista, kunhan se ei tarkoita vain ja ainoastaan säästämistä. 

Arvoisa puheenjohtaja, hyvät kuulijat 

Henkilöstömme on meille elintärkeä ja keskeinen osa palveluiden tuottoa. Toisin kun monet muut hyvinvointialueet me emme ole irtisanomassa tai aloittamassa henkilöstön osalta YT-neuvotteluja. Tästä meidän on syytä olla ylpeitä. Me tiedämme, että ilman meidän ammattitaitoista henkilöstöämme palvelut eivät toimisi. 

Siksi on äärimmäisen tärkeää, että uudistusohjelman yhtenä painopisteenä on henkilöstö ja johtaminen. Tavoitteena on mm. parantaa työhyvinvointia valmentavalla johtamisella, yksilöllisellä työvuorosuunnittelulla sekä tukemalla henkilöstön urapolkuja. Lisäksi palkkausjärjestelmän kehittäminen on edelleen käynnissä. 

Mutta valitettavasti, vaikka me pyrimme panostamaan henkilöstöömme eivät he myöskään välty oikeistohallituksen saksilta. Hyvinvointialueiden tiukka valtionrahoitus ei mahdollista henkilöstölisäyksiä, joita me tarvitsisimme palvelutarpeen kasvaessa. 

Meidän huolenamme on henkilöstön työhyvinvointi ja pysyvyys, jos työkuorma ei pääse jakautumaan tasaisesti. 

Tänään uudistusohjelman lisäksi olemme päättämässä hyvinvointialueemme palveluverkkosuunnitelmasta, jolla varmistetaan asukkaiden pääsy saavutettaviin palveluihin. 

Vasemmistoliiton aluevaltuustoryhmä painottaa lähipalveluiden tärkeyttä. Arjen kannalta lähipalveluiden kuten terveysasemien ja neuvoloiden on oltava lähellä ihmisiä. Lähipalveluiden ylläpitäminen ja kehittäminen on keskeinen asia asukkaiden hyvinvoinnin ja terveyden kannalta sekä tasa-arvoisuuden ja oikeudenmukaisuuden näkökulmasta.

Siksi emme kannata suunnitteilla olevaa Hakunilan ja Länsimäen terveysasemien yhdistämistä yhteen yksikköön. Länsimäen terveysaseman kohtalo on ollut pitkään jo epävarma ja nyt olemme tilanteessa, jossa halutaan lopullisesti sammuttaa Länsimäen terveysaseman valot. Länsimäen terveysasema on tärkeä alueen asukkaille ja sen on pysyttävä jatkossakin alueen käytössä.

Lopuksi puheenjohtaja haluan kiittää hyvinvointialuejohtajaa ja viranhaltijoita tehdystä työstä sekä muita puolueita hyvässä hengessä käydyistä keskusteluista. Toivon, että jatkamme tavoitteellista yhteistyötä jatkossakin asukkaidemme eteen!

Jätä kommentti